maanantai 22. joulukuuta 2014

Kirjakerho: Tuntematon sotilas

Edellisessä postauksessa näköjään nautitaan helteistä, ja nyt on joulukuu. Vaan eipä tuo mittään, parannetaan juoksua vuoden loppua kohden ja otetaan menneet kiinni.

Joulukuun kirjakerhoa emännöin minä, ja aiheena oli Väinö Linnan Tuntematon sotilas. Tämä siksi, että minulta on jäänyt kyseinen klassikko syystä tai toisesta lukematta, ja mikäs sen parempi kannustus kuin olosuhteiden pakko! Toimii. Ja myös siksi, että oli tarkoitus lukea kirja ennen itsenäisyyspäivää ja katsoa sitten Edvin Laineen leffaversio telkkarista uusin silmin (en kerennä).

Vasemmassa alareunassa pilkottaa vanha painos vuodelta 1954.
Hyvähän se oli, ja teki hyvää lukea. Vaikka Tuntematon onkin fiktiota, Linnan todelliset kokemukset rintamalla tekevät siitä minun ja monen muunkin mielessä jonkinlaisen dokumentin sodan todellisuudesta; siitä, miten kokonainen sukupolvi nuoria ja vähän vanhempiakin miehiä joutui tuntemaan nahoissaan herrojen suunnitelmien käytännön toteutuksen. Miten rehvakkaista pojista kasvaa hiljalleen kokeneita sotamiehiä, joille vihollinen ei ole ihminen ja toverien kaatuminen herkistää kerta kerralta vähemmän. Alkuaikojen idealismi, jos kellä sellaista on, murenee sodan kestäessä.

Luin kirjaa iltaisin, turvassa lämpimän peiton alla, kun kaukana ulkona pimeni märkä ja musta syksy. Taidan olla melkoinen kermaperse. Oli sodan oikeutuksesta mitä mieltä tahansa, Linnan velikultien kolmen vuoden matka eräsoilla, metsissä ja juoksuhaudoissa, pakkasessa ja hyhmässä, vähällä ruoalla ja juomalla, ei voi olla koskettamatta. Ketään kumartamaton mutta kaikkein taitavin sotamies, supliikki kannakselainen Rokan Antti ja oikeudenmukaisen johtajan esikuva Koskela ovat erottamaton osa suomalaista kansallishenkilögalleriaa, kuten myös hyväntahtoinen Hietanen ja kaikkien inhokki, ylimielinen helsinkiläisherra Lammio. Konekiväärikomppaniaan mahtuu monenlaisia miehiä, tyhjännaurajia ja kansallisromanttista propagandaa syöneitä keekoilijoitakin, joista kaikista sota karsii turhat rimssut päältä.

Selvähän se, Tuntematon on lopulta rauhan asialla, vaikka voihan tekstiä halutessaan myös romantisoida ja lukea tietynlaisena reiluuden ja toveruuden kuvauksena, ikään kuin todellisen suomalaisen miehuuden poikkileikkauksena. Silti Tuntemattomasta ei voi olla lukematta sitä, miten armoton ja epäreilu sota on, myös siitä selvinneille. Etenkin, jos sattuu häviämään.

Kirjakerho arvosti lukukokemusta, joskin komppaniat ja joukkueet ja upseerit ja sotamiehet menivät varmaan meiltä kaikilta, armeijaa käymättömiltä, vähän sekaisin. Hyvin pysyttiin silti kärryillä.

Suosittelen.


P.S. Hannen mietteitä Tuntemattomasta ja Sotaromaanista voi lukea täältä

P.P.S. Tuntemattomasta ovat peräisin nämäkin kuolemattomat, joita voin nyt hyvillä mielen viljellä ihan luontevasti keskustelun lomassa:

Asialliset hommat suoritetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat.

Ei saa jäädä tuleen makaamaan!

Täyty saar jotaki. Mun suullan on vissi joku syöny kissanpaska.

Tulta munil!

1 kommentti:

  1. Laura, luin postauksesi vasta nyt, tammikuun pakkasilla. Kiitos sinulle! Oli hyvä lukea, mitä ajatuksia teos sinussa viritti.

    Luin itse Tuntemattoman kymmeniä vuosia sitten ja arvostan sitä erittäin paljon.Muistan, että lukukokemus oli niin vaikuttava, että se riepotteli mieltä vielä viikkoja lukemisen jälkeen. Ehdottoman tärkeä kirja jokaisen (suomalaisen) lukea

    VastaaPoista