maanantai 23. toukokuuta 2016

Leikki kuuluu kaikille!

Käsi sydämelle, aikuinen. Milloin viimeksi tanssit rankkasateessa, hyppäsit jättiläismäiseen vaahteranlehtikasaan tai piirsit pääministerille oikein hassun, pitkän nenän? Niinpä.

Kaisa Järnefeltin, Meiju Niskalan ja Anne Vaskon Leikki vieköön! (Tammi, 2014) on värikäs luovuuden ja leikin ylistys, jonka löytää kirjakaupasta varmimmin lastenkirjojen hyllystä. Kirja on täynnä kaikenikäisille tarkoitettuja tuttuja ja uusia leikki-ideoita, joiden toteuttamiseen ei tarvita brätzejä tai muovisia taistelu-ukkoja, vaan useimmiten oma koti, piha ja lähimetsä riittävät mainiosti. Aina leikki ei vaadi sitäkään, sillä se voi olla vain vinkeitä varjokuvia, taloja joilla on silmät, haaveilua, vastaantulijoille vilkuttamista, salaisuuksien vaihtamista ja mustikkamättääksi muuttumista.

Leikki vieköön! on tarkoitettu käytettäväksi: siihen saa ja pitääkin piirtää ja kirjoittaa, tehdä omia merkintöjä ja rustata runoja. Esimerkiksi kirjan viimeinen sivu täytyy repiä ja ravistaa alas riemunkirjavana konfettisateena. Aikuinen saattaa kauhistella: eihän kirjaan saa piirtää! Ei kirjaa saa repiä! Teos ravisteleekin perinteistä käsitystämme kirjasta käyttöliittymänä, pelkkänä luettavana esineenä.

Pahvilaatikkolopotti sanoo tidi-titti-viuh!
Lastenkulttuurin ja vuorovaikutuksen ammattilaisista koostuva kolmen naisen ryhmä on koonnut kirjaan valtavasti erilaisia ja kekseliäitä mielikuvitusleikkejä. Hyvä mieli, toisten huomioinen, itse tekeminen ja keksiminen sekä tietenkin seikkailu, arjen näkeminen uudessa valossa, korostuvat. Kirjan kieli on ihanan herkullista ja tavoittaa tarkasti lapsen moniulotteisen kokemusmaailman mörköineen ja rajattomine mahdollisuuksineen. Kekseliäs kuvitus ja ilakoiva typografia ovat jo sinänsä huikaisevan kauniita ja houkuttelevat varmasti heleällä värimaailmallaan lasten lisäksi myös tyylitajuisia cityvanhempia.

Kirjoittajan testiryhmän kolmevuotias jäsen arvostaa erityisesti pahvilaatikoiden kekseliästä uusiokäyttöä ja eläinten muotoon rakenneltuja ruoka-annoksia. Tosin äitinä sitä on kieltämättä hiukan ristiriitaisen tilanteen edessä: eikös päiväkodissakin jo opeteta, ettei ruualla saa leikkiä? Mutta juuri tässä kirja onkin parhaimmillaan: se tuo näkyväksi kaiken aikuisten maailmassa kielletyn ja haastaa miettimään, mitä tai ketä mikäkin kielto lopulta palvelee. Kirjan viisas kiltteyden anarkismi tönii nimenomaan aikuista irti kaavoista ja totutusta.

Leikki ei kuulu vain lapsille ja luovan alan ammattilaisille, vaan mielikuvitus on ihan jokaisen omaa pääomaa. Leikki ei katso aikaa, ikää tai paikkaa, vaan aina ja kaikkialla voi kurkottaa arjen ja tavallisen tuolle puolen ja nähdä uudella tavalla. Eikä haittaa yhtään, vaikka naurattaa.

3 kommenttia:

  1. Justiinsa noin, Lauruskainen! Leikkivä aikuinen on lapsen aarre!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Jaa, poistin itse vastaukseni. Sitä vaan piti sanoa, että leikkiväinen luonne auttaa. Jos on vaikka sellainen, joka aina vähän mieluummin leikkii kuin on ihan tosissaan.

      Poista